Planmeca Golf Areena sai viranomaisen siunauksen avata ovensa asiakkaille maanantaina keskipäivällä. Pitkään ja hartaasti odotettu avaus tapahtuu virallisesti 16.2.2016 kello 9.00. Ajanvaraus on jo käytössä!
“On tätä hetkeä kolme vuotta odoteltu. Nyt on melko helpottunut olo kun lupa heltisi. Paljon on ollut haasteita reissun aikana, mutta kai se odotus palkitaan”, Markkinointijohtaja Pekka Löfman totesi tuoreeltaan.
Kari Anttilan pitkäaikainen haave hallin aukeamisesta sai myös toimitusjohtajan hymyn herkälle.
“Ei ole paljoa keretty suunnitella vielä avajaisia tai muita tapahtumia. Kädet on ollut täynnä töitä viranomaisten ja muiden paperiasioiden kanssa. Kiva päästä lopultakin oikeisiin hommiin ja saada väki sisään toteamaan paikan fasiliteetit. Toivottavasti seuraavat pari kuukautta pitää kiirettä kassan toisella puolella ennen kuin hallikausi kääntyy kesäksi.”
Ensimmäiselle viikolle on luvassa tarjouksia ja mahdollisesti viikonloppuna juhlitaan jonkinsortin avajaisia. Yksi lupaus lähtee pöytään jo nyt: ILMAISET KAHVIT kaikille lyöntipaikan lunastaneille.
Hallissa on 33 lyöntipaikkaa, joista 27 on varattavissa. Ensimmäiset varaukset on jo tehty.