Vahvaa kasvua golfalalla opetuksen ja golfvälinemarkkinoilla tekevä Peltomäki Golf on yksi pääyhteistyökumppaneista Planmeca Golf Areenalla. Yrityksen toimitusjohtaja Juha-Pekka Peltomäki tavoitettiin puhelinhaastatteluun Portugalista, jossa hän on jo toista viikkoa kurssittamassa asiakkaita.
“Oltiin viime viikko Jyryn kanssa ja tälle toiselle viikolle Toni (Karjalainen) saapui toiseksi vetäjäksi. Hyvin täällä on mennyt, kolmen tunnin päästä taas kentälle katsomaan miten pallot irtoaa lavasta”, Juhna kertoi kuulumisiaan.
Peltomäki Golf on hoitanut jo usean vuoden ajan Vuosaari Golfin opetustoiminnan. Lisäksi opetustoimintaa PeGo järjestää Keimola Golfissa, Linna Golfissa, Levillä ja Järviseudun Golfseurassa. Talvisin opetus on järjestetty Vantaanportin liikkeessä, jossa on myös hyvin opetukseen soveltuvat tilat ja laitteet. Siitä huolimatta Planmeca Golf Areena on suuri harppaus ja mahdollisuus myös PeGolle.
“Onhan ne suunnitelmat ihan käsittämättömän upeat. Jos mietitään itsessään lähipelialueen kapasiteettia 600m2 niin se antaa todella hyvät fasiliteetit kunnon treenaamiseen. Alueen voi jakaa kahtia, jolloin toisella puolella voi olla kurssitoimintaa ja toisella puolella avointa chippailua.”
PeGo:n ammattitaitoa on käytetty ja tullaan käyttämään mahdollisimman paljon myös koko hallin toiminnan suunnittelussa. On kyse sitten tapahtumien järjestelyistä tai pintojen valitsemisesta lyöntipaikoille, ovat PeGo:n ammattilaiset ensimmäiset ketä konsultoidaan.
“Meillä on tosi hyvä yhteistyö ja kaikki tässä mukana olevat puhaltavat samaan hiileen. Pekka ja Kari ovat olleet aktiivisesti yhteydessä meihin päin ja kuunnelleet mielipiteitämme. Se on entisestään lisännyt luottoa hallin toimintaan ja tähän yhteistyöhön. Itse liikkeen rakentaminen alkaa kun saadaan katto pään päälle, mutta en usko sen olevan kovin vaikea prosessi.”
Liike nousee nopeasti
Itse proshop tulee olemaan suuri ja näyttävä. Aluksi voidaan varmasti nopealla aikataululla sanoa pystyyn laittamisesta, mutta Juhnan visiot ovat sen kehittämisessä myös pidemmälle.
“Varmaan avajaisiin mennessä joudutaan avaamaan melko nopea versio golfkaupasta. Siitä eteenpäin on sitten kuitenkin aikaa kehitellä liikkeestä juuri sellainen kuin haluamme. Liike tulee olemaan avoimella puolella, jossa ovat myös kahviot, tv-näytöt ja yleiset oleskelutilat. Uskon, että tästä tulee monille golfareille myös se toinen olohuone ja kohtaamispaikka talvisin.”
Peltomäki Golf järjestää opetustoimintaa hallissa kuudella opetuspaikallaan. Se on samanverran opetuspaikkoja kuin yrityksellä on palkkalistoillaan opettajia/valmentajia. Lisäksi remmissä on kausivalmentajia ja keikkatyöläisiä neljä kappaletta.
“Varmasti paljon vanhoja tuttuja kursseilla, mutta toivomme tietenkin, että hallin myötä myös uusia innokkaita löytäisi opetuksen pariin. Kurssitarjonta tulee olemaan laajaa ja kaikkia palvelevaa. Yksi iso mahdollisuus joka näin suurella asuinalueella on, että hallin kautta voisimme saada täysin uusia ihmisiä lajin pariin myös keskellä talvea.”
Rockia mökkiin ja valoshow päälle?
Juhna uskoo, että erilaiset teemat hallissa voisivat toimia. Ei välttämättä jatkuvasti, mutta kaikkea pitäisi ja tullaan todennäköisesti kokeilemaan.
“Näen pelkkänä mahdollisuutena jos äänentoistolaitteista tulisi silloin tällöin musiikkia, valot himmennettäisiin ja joku vahva strobo-show pystyyn. Mielellään tuollaisista erilaisista golfkokemuksista asiakkaat ovat valmiita maksamaan, vaikka ne eivät välttämättä kaikkia varten olisikaan. Uskon kaikin puolin, että tunnelmaltaan tästä hallista on tulossa todella viihtyisä, nykyaikainen ja rento paikka treenata golfia talvikauden aikana.”
Katso lisää Peltomäki Golfista: PEGO.FI