Toni Karjalaisen teesit talviharjoitteluun

ToniKarjalainen

Toni Karjalainen on tehnyt töitä golfopettamisen parissa noin viiden vuoden ajan Peltomäki Golfin riveissä. Hän on kerryttänyt vankkaa suosiota opetusmetodeillaan asiakkaiden keskuudessa ja vahvana esiintyjänä Toni osaa tehdä opetustapahtumista myös äärimmäisen viihtyisiä asiakasryhmille. Talven treenit Toni vetää niin PeGon liikkeessä vantaalla kuin Planmeca Golf Areenalla. Mihin asioihin talvikaudella kannattaa siis keskittyä, jotta se näkyisi tuloksissa kesällä 2016?

“Suurin osa golfareista on tietämättään “toivotaan, toivotaan -golfareita”. Lyödään palloa samalla tavalla vuodesta toiseen toivoen erilaista lopputulosta. Ei olla valmiita tekemään epämiellyttäviä asioita kehityksen eteen.”

Talvi onkin Tonin mielestä erityisesti aikaa, jolloin erityisesti pitäisi tarkastella omaa tekemistä kyseenalaistaen treenaamisen laatu. Jos haluaa kehistystä, on osattava etsiä uusia lähestymistapoja harjoitteluun.

“Golf ja mukavat sanat harvemmin liittyvät yhteen kehitystä tavoitellessa. Mukava, kiva, luonnollinen ovat muun muassa sanoja, joita harvemmin käytetään tuntemuksista kun yritetään rakentaa jotain uutta. Talvella pitää vähän hajoittaa homma palasiksi, olla tarkkailematta pallon lentoa niin kriittisesti ja keskityttävä perusasioihin.”

Tonin kolme teesiä tai treeniä talvelle ovatkin seuraavanlaisia:

1: Lyöntiin valmistautuminen

“90% lyönnistä on tehty ennen kuin maila liikkuukaan. Kuten Jack Nicklaus aikanaan totesi, 50% on mentaalista, 40% alkuasentoa ja 10% itse tekniikkaa. Alkuasennon ja valmistautumisen kuntoon laittamiseen kannattaa panostaa talven aikana. Näitä perusasioita otteen ja seisomisen osalta tarkastellaan kursseilla käytännössä jatkuvasti.”

2: Toistojen laadukkuus

“Ehkä sivuaa ensimmäistä asiaa, mutta jokaisella suorituksella tulisi kehittymisvaiheessa olla tarkoitus. Tämä tarkoittaa, että palloja ei tarvitse mätkiä kiireessä pressuun, vaan ennenkaikkea tiedostaa mitä tekee ja tavoittelee. Kun ollaan pisteessä, jolloin tekniikka alkaa olla haluamallaan mallilla niin sitten on suurempien toistojen aika.”

3: Treenaa “scoring -alueen putteja”

“Nykyään tekoviheriöt ovat jopa parempia kuin kentällä olevat. Puttiharjoittelussa tulisi käyttää aikaa ennen kaikkea 1-3 metristen puttien hiomiseen. Planmeca Golf Areenalle tulevat lähipelialueet ovat todennäköisesti parhaat sisätiloissa Suomessa sijaitsevat, joten siellä kannattaa käyttää aikaa. Liian paljon Suomessa nähdään golf pitkien lyöntien ja kauniiden kaarien kautta. Nopeiten tulosta saa alemmas kuitenkin oppimalla hyväksi puttaajaksi erityisesti scoring -alueella.”

Toni

Karjalainen odottaa viihtyvyyttä uudelta hallilta

Peltomäki Golfin pro-osasto on tarkasti mukana suunnittelemassa hallin sisältöä niin treenialueiden kuin tapahtumien suhteen. PeGossa kuulutetaan hauskemman golfin puolesta ja Toni näkee, että myös tässä hallissa tulisi olla viihtyvyyden ilmapiiri.

“Kaikki tehdään laadukkaasti ja ennenkaikkea pyritään järjestämään ympäristö missä on kiva olla. Ei kaiken tarvitse olla niin vakavaa golfinkaan parissa, joten kuulutan myös sen puolesta, että välillä rocki soi ja pidetään hauskaa. Tällaista tapahtumaa on ollut halleissa ihan liian vähän. Talvi on golfarille loppujenlopuksi kuitenkin kesän odottamisen aikaa, joten eiköhän odoteta yhdessä hauskassa ilmapiirissä.”

Toni ei vielä ole kovin hyvin kärryillä miten konkrettisesti kaikki tulee muodostumaan. Siitä hän on varma, että halli löytää asiakkaansa.

“Fasiliteetit kunnossa, viihtyisä halli ja erityisesti täydellisesti treenaamiseen soveltuva. Kun nämä asiat on kunnossa niin ihan varmasti tästä tulee suomalaisille golfareille loistava treeni- ja kohtauspaikka.”